tiistai 25. kesäkuuta 2013

#8 Moskova & matematiikan ja fysiikan kesäkoulu

Vihdoinkin Suomessa ja kotona! Lauantaina saavuin Suomeen, mutta kotiin asti en päässyt. Lähdin suoraan Tikkurilasta nuortenleirille yhdeksi yöksi ja sunnuntai-iltana tulin sitten kotiin, väsyneenä, mutta erittäin onnellisena. Tiistaina sitten suuntasinkin jo Turkuun hyvän ystäväni Marian luokse. Tässä nyt siis postaus noista kahdesta viikosta, Marian luota tulee erillinen postaus, paljon mielenkiintoista tapahtui siellä...(: Nyt kesällä olen todella kiireinen, joten postauksia on luvassa silloin, kun ehdin koneelle kirjoittamaan.

Sunnuntaina(lauantaina siis loppui koulu...) lähdettiin Helsingistä Leo-Tolstoi junalla kohti Moskovaa. Vähän ujosti siinä junassa aloitettiin minun kanssa samaan hyttiin tulleen Lillin kanssa juttua. Kukaan ei tuntenut toisiaan etukäteen, joten kaikki olivat samassa tilanteessa, täytyi tehdä tuttavuutta runsaasti. Osa tuli kyytiin matkan varrelta, kuten meidän kanssa samaan hyttiin tulleet Annukka ja Linda. Junamatka meni suurimmalta osalta ihan rauhallisesti, mutta meidän hyttiin kerääntyi pieni porukka, jonka voimin valvottiinkin aika pitkään. Juttujen laatu oli alusta asti hieman kyseenalaista... :D Aamulla saavuttiin Moskovaan, missä meitä piti olla odottamassa bussi. No, eipä ollut. Kuski oli saanut sairauskohtauksen, joten tilalle jouduttiin lähettämään toinen bussi. Eihän siihen mennyt kuin kolme ja puoli tuntia... Tänä aikana koin ensimmäisen kulttuurishokin, joka oli aseman mielenkiintoinen vessa... Onneksi muualla oli normaalit vessat ja tämä reikä lattiassa -kokemus täytyi kokea vain kerran. :'D

Eipä se ensivaikutelma paljoa Suomesta eronnut, ihmisiä oli vain PALJON enemmän.

Kirkkoja oli paljon, vähän kaikkialla.


Kun pääsimme yliopistolle menimme suoraan syömään yhdistetyn aamias-lounaan. Ruokaa tuli otettua heti sen verran, että nälkä lähtee, mutta yllätyksiä oli luvassa... Ensin meille kannettiin pöytään keitot. No, siinä sitten ruvettiin jo täysin vatsoin syömään niitä. Vähän ajan kuluttua keittäjät toivat meille pöytään vielä lämpimät ruoat. Joka päivä ruokaa tuotiin lounaalla sama määrä, päivällisellä ei ollut keittoa, mutta muuten sama. Joka ruualla sai myös mehua ja vesipullon, jotka tulivat tarpeeseen, koska hanavettä ei saanut juoda. Aamupala oli myös runsas: oli leipää, jugurttia ja leivonnaisten tapaisia jauheliha-, hillo-, kaali- tai perunatäytteisiä juttuja. Näiden lisäksi meillä oli päivittäin kaksi kahvitaukoa, jolloin saimme esimerkiksi leivonnaisia. Retkille mukaan annettiin aina eväspussit. Kuten ennakkoon meille ilmoitettiin, ruokaa sai riittvästi. :D Itse yliopisto ei näyttänyt kovinkaan hienolta, enemmänkin ajan syömältä kerrostalolta. Sisällä oli kuitenkin ihan siistiä. Heillä oli myös oma sisäpuutarha, jossa oli kasveja kaikkialta maailmasta, opiskelijoiden taidekokoelma/-museo, urheilualue ja todella laaja "kivikokoelma". Asuntola, jossa yövyimme oli ihan siisti ja siellä oli tarpeeksi viihtyisää viettää se vähä aika, jonka kerkesimme.







Ruokaa, paljon...

Suurin osa päivistä kului oppitunneilla istuessa, erittäin epämukavilla penkeillä. Niinä päivinä, joina meillä oli ainoastaan opiskelua, opiskelua oli yli seitsemän tuntia, neljässä erässä. Opiskelu oli erilaista suomalaiseen opiskeluun verrattuna: matematiikassa emme laskeneet mekaanisesti juuri mitään, opiskelu oli lähinnä ongelmanratkaisua erilaisin apukeinoin ja absraktia ajattelua(jota en osaa...). Fysiikan opettaja puolestaan räjäytteli ja ampui(kuulapyssyllä) luokassa sisällä. Meille pidettiin myös kolme ulkopuolisen professorin luentoa, heistä yksi olisi voinut järjestää paikan pienoismallinäyttelyssä, jonne itse Putin tuleevierailulle... Kaikkea ei tullut ymmärrettyä tunneilla, mutta hauskaa oli! (:

Fysiikan tunnin aikana taulu täyttyi tuon näköiseksi useaan kertaan...

Erittäin miellyttävä oppimisympäristö.
Matematiikan tietokonetehtäviä, joita loppukokeessa tehtiinkin käsin...
Eräs luennoitsija, pelkkää rakettitiedettä.
Yksi kesäkoulun mielenkiintoisimmista asioista oli retket. Kävimme Moskovan sirkuksessa, Kremlissä, Avaruuslentojen johtokeskuksessa, kahdessa lukiossa naapurikaupungissa, Avaruuslentäjien koulutuskeskuksessa suljetussa kaupungissa, tapasimme kosmonautin, saimme kokeilla lentokonesimulaattoria ja pääsimme rakentamaan omat lentokoneen pienoismallit, ei ihan ammattimaisia tullut... Retkillä oltiin suurin osa ajasta kamerat kädessä, ikävä kyllä kaikkialla ei saanut kuvata. Retkille menimme aina bussilla, emme käyttäneet lainkaan julkista liikennettä. Ikäisiämme nuoria tapasimme vasta toisen viikon torstaina, joten suurin osa ajasta vietettiin samalla 26 suomalaisen nuoren porukalla. Vapaa-aikaa ei ollut paljoa, vain pari tuntia, josta suurin osa kului yhteiseen, ei-pakolliseen urheiluun ja suihkussa käymiseen. Jäljelle jääneellä vapaa-ajalla pelattin korttia, käytiin ostoksilla tai kävelyllä ja eräänä iltana kuvasimme Harlem shakenkin...
Kamerat kädessä, kaikkialle (;
Itse tehtyjä lennokkeja sitten testailtiinkin(:






Kremlin vartija, yliopiston vartjoista ei löydykään kuvia... :(







TURISTIKUVA! Näitä riittää...









Edessä näkyy meitä lähellä ollut ostoskeskus.

Sentrifugi on aika massiivinen...


Tapaamamme kosmonautti ja kaksi muuta, jotka ovat seuraavina lähdössä avaruusasemalle.

Kosmonautti antoi kuntohaasteen, johon kaksi pojista tarttui.


Tapaamamme kosmonautti.

Viimeisenä päivänä ennen juna-asemalle lähtöä oli päättäjäiset, joissa saimme todistukset ja molempien, fysiikan ja matematiikan, "Olympiadien" kolme parasta palkittiin. Olin fysiikassa kolmas, mikä oli pieni järkytys... Kahden viikon aikana ehti tutustua ihmisiin yllättävän hyvin ja vaikeinta olikin heidän hyvästeleminen. Junamatka oli hauska, jopa yksi pieni vihrea mies Venäjältä keskusteli meidän kanssa suomeksi. Nyt, kun kaikki on ohitse, on vielä sosiaalinen media!(: Ikävä on kova, mutta muistojen kanssa on hyvä viettää aikaa, monet naurut takana. Meidän pitää muuttaa maailma! Meistä tulee fyysikoita...

Päättäjäiset, meidän kesäkoulun vetäjät kaikki rivissä.
Huone 261=Salla+Lilli+minä(:
Jos jokin jäi kiinnostamaan enemmän, niin vastailen mielelläni kysymyksiin! :)
P.S. Kuvia saattaa tulla joskus lisää, niistä sitten oma postaus, tässä kun oli vain kamerasta löytyneet kuvat...