lauantai 31. elokuuta 2013

#14 Tavoitteita tulevaisuuden varalle

Nean postauksen innoittamana päätin itsekin kirjoittaa omista tavoitteistani tälle kaudelle. Osa näistä on myös pitkän linjan tavoitteita, joihin olen päättänyt keskittyä ja lähteä korjaamaan niitä.

Kyynerpäät myötäyksessä

Kyynerpääni ovat noin vuosi sitten alkaneet hypyissä "kääntyä" ulospäin ja nyt olen pikkuhiljaa saanut niitä takaisin alkuasentoon. Nyt keskityn juurruttamaan tämän alitajuntaani, jotta huomion herpaantuessakaan kyynerpäät eivät lähtisi liikkelle.

Tältä se näytti noin vuosi sitten...

Varpaat oikeaan suuntaan & jalustimet

Yksi itseäni paljon häiritsevä asia on varpaani/pohkeen asento. Usein varpaani osoittavat suoraan ulospäin. Tämä on pitkä korjausoperaatio, koska väärä tapa on niin pitkään ollut korjaamatta muualla. Jalustimet valuvat usein minulla syvälle jalkaan huomaamattani, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteita ja vaikeuttaa omaa ratsastusta.

Kuvassa esiintyvät myös kyynerpäät, mutta jalustimen ja asennon ongelma näkyvät.

Katse

Etenkin esteillä katseeni on siellä, missä sen ei kuuluisi olla: alhaalla. Katseeni jää usein alas, vaikka sen täytyisi olla jo seuraavassa esteessä.

Syksyn 2013 ensimmäisissä kisoissa myöskin läsnä ollut ongelma...

Tämän KISAkauden tavoitteet:

-puhdas rata Mortin kanssa
-rata, johon olen itse tyytyväinen(saavutettu)
-luottaa itseeni
-saada laukka säilymään tasaisena lähestymisissä

Vastaavanlaisia tavoitteita voisin laittaa vaikka kuinka paljon ja virheitä löytyy loputtomasti. Kuitenkin koko ajan kehittyy ja sitä varten nämäkin ratsastukselliset tavoitteet ovat. Katsotaan kauden lopuksi, mitä on saatu aikaseksi näiden tavoitteiden kanssa!

2 kommenttia:

  1. Sun kuvat on hyviä näyttään ongelmat -pystyt kyl korjaan noi, ei pahoja:)

    VastaaPoista