maanantai 3. helmikuuta 2014

#25 Vauvavalmennus & selkä kipeänä -kerta

Kahtena viime viikonloppuna on siis ollut valmennukset ja tässä nyt yhdistettynä molemmista, kummastakaan kun ei kauheasti kerrottavaa ole...

"Vauvavalmennus"

Toissa viikonloppuna perjantaina oli siis lähtö valmennukseen ja menin hyvin kummallisella junayhdistelmällä( 3 eri junaa tuolla matkalla), mutta ihan hauskaa se kuitenkin oli. Perjantaina ei enää ratsastettu, koska kello oli sen verran paljon jo.

Lauantaina oli koulutunti, jonka piti meille Anne. Menin tunnin Mortilla, joka oli yllättävän rauhallinen. Teimme pohkeenväistöä uralle keskihalkaisijalta, jonka jälkeen pitkä sivu mentiin loppuun avotaivutuksessa. Teimme tätä käynnissä ja ravissa. Mortti oli aluksi vähän jäykkä, nämä pohkeenväistöt ei yleensä meiltä onnistu. Sen jälkeen aloimme tulemaan lävistäjää pohkeenväistössä niin, että keskihalkaisijan kohdalla nostettiin laukka. Aluksi olin tämän tehtävän kanssa aivan hukassa, en ole tehnyt vastaavaa harjoitusta. Sitten kun päästiin molemmat jutun juoneen kiinni, niin johan parani. Tulimme samaa tehtävää vielä kokonaan laukassa. Viimeinen lävistäjä oli erittäin onnistunut ja lopetin tämän erittäin tyytyväisenä. Jäimme vielä ympyrälle joksikin aikaa ravissa ja laukassa ennen loppuverryttelyä.



Itsenäisillä minulla piti olla Vertti ja Sakke, mutta ehdin ratsastaa vain Saken, koska maneesissa oli liikaa porukkaa, kun olisin mennyt Vertillä. Sakke oli ihan kiva, melko energinen vain. Saken kanssa teinkin melko paljon laukannostoja, koska niiden harjoittelu oli energian vuoksi helpompaa. Käväisin myöskin Bucen ja Masin selässä ja juoksutin Lauraa ja Bucea.

Sunnuntaina meillä oli estetunti, ratsuna yllättäen Mortti. Tunti meni omasta mielestäni ihan hyvin, verkassa oli ongelmia ponnistuspaikan kanssa, joka onkin yksi suurimmista ongelmistani Mortin kanssa. Onhan niitä parempiakin nähty, mutta myös huonompia. En sen enempää tunnista selitä, koska tässä olisi kooste tunnista, josta näkee, mitä tehtiin(:



Sunnuntaina itsenäisillä oli myös sama kaksikko, Vertti ja Sakke. Ehdin molemmat onneksi sunnuntaina menemään. Sakke oli paljon kivempi kuin edellisenä päivänä, työskentelin sen kanssa ympyrällä suurimman osan ajasta. Vertin kanssa tein paljon siirtymisiä ja pyrin saamaan sen kulkemaan suorana ja kääntymään avuista. Se ei nyt ihan koko suurta osaa ajasta toiminut, koska tällakin kaverilla sitä energiaa riitti! Ihan kiva tapaus kuitenkin. Kummankaan kanssa ei säädöltä/ylimääräisiltä lähdöiltä vältytty, mutta on tuo kaksikko kyllä niin sympattinen(:


"Selkä kipeänä -kerta"
Viime viikonloppuna menimme Riikan kanssa Krissun kyydillä tallille perjantaina myöhään, olimme perillä vasta 1 aikaan yöllä. Osittain kiitokset tästä ajokelille, ei siellä nähnyt kahden auraustolpan väliä pidemmälle ja tuokin väli ihan sakea lumipyrystä... Ei kuitenkaan päädytty ojaan ja hengissä selvittiin!

Lauantaina meillä oli estetunti, jonka menin Mortilla. En ole ollenkaan tyytyväinen tuntiin, laukat ei vaihtuneet ja en ollut hypyissä oikein mukana. Ainoastaan tunnin viimeisestä hypystä jäi hyvä fiilis, joka kertoo aika paljon. Teimme kääntämisharjoituksia ja harjoittelimme askelmäärien ja ponnistuspaikkojen muuttamista teiden avulla. Ei tosiaankaan ollut mun päivä.



Itsenäisinä lauantaina piti olla Moppe, Vertti ja Rikse, mutta loppujen lopuksi en mennyt kuin ihan hetken Vertillä. Siitäkään ei tullut mitään, koska maneesi oli niin täynnä ja kaikki tekivät omia juttujaan, hieman arka ja nuori hevonen ei oikein sovi sekaan. Rikseä ei saanut millään tarhasta ja believe me: kyllä yritin. Enkä ollut ainoa, joka yritti. Yksi syy siihen, että en ratsastanut oikeastaan ollenkaan oli kipeä alaselkäni. Siihen sattuu ihan tavallisestikin istuessa aika paljon, huomenna aamulla olisi tarkoitus käydä lääkärissä sen kanssa. Koutsasin myös Veeraa ja Riikkaa jonkin aikaa, kun he menivät itsenäisiään Mortilla ja Vaavilla sekä pulkakin päällä kävin makaamassa Mopen vetäessä.

Sunnuntaina meillä oli myös estetunti, tarkoituksena oli, että jokainen menee hevosella/ponilla jolla ei ole hypänny pitkään aikaan/ollenkaan. Minulle ratsuksi tuli Vertti. Tunti meni paremmin kuin oletin, vaikka alku ei ollutkaan lupaava: alkukäyntien aikana Sakke säikähti jotakin ja esimerkin perässä Verttikin lähti. Kyllä sen siitä kiinni sain, mutta satulavyö oli kaksi reikää liian löysällä ja satula siinä "hieman" valahti. Vertti kääntyi paremmin kuin koskaan ennen ja oli ohjattavuudeltakin positiivinen tunti. Sen lisäksi hypyt tuntuivat kummallisilta, mutta mitä muuta olisi voinut olettaakaan :D




Sunnuntaina en ratsastanut itsenäisiä lainkaan ja lähdimmekin Krissun kyydillä jo aikaisin kotiin. Torstaina loppuu koeviikko meidän lukiossa, silloin sitten uutta postausta!(:

6 kommenttia:

  1. Kivaa kun postaat pitkästä aikaa ja kiva postaus! Olis ollu kiva nähdä jotain videota pikkusista :) miten niillä muuten hypätäään jo näin aikasin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuosta tunnista Vertin kanssa saattaa tulla kooste, laitan sen johonkin tulevaan postaukseen, jos tulee(: kaksikkohan on jo reilu 3,5 vuotiaita, papereissa 4, niin sen ikäisten kanssa voi jo hyppäämisen aloittaa, Saken kanssa on nita muutaman kerran hypännyt ja tämä oli Vertille toinen kerta, ei niitä paljoa hypytetä (:

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Oivoi vaikee käsittää että Sakke ja Vertti on jo noin isoja! :D vastahan ne synty...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuntuu että ne ois kasvanu joka kerta kun ne näkee! :D

      Poista