torstai 6. helmikuuta 2014

#26 Heppailuhistoriani osa 1

Nyt tammikuussa minulle tuli  täyteen 10 vuotta siitä, kun aloitin ratsastuksen, joten sen kunniaksi päätin kirjoittaa tällaisen postauksen, joka tulee kahdessa osassa. Tämä on ollut työn alla kyllä jo niin kauan, että ihan hävettää...

Osa 1: Poni-Haka

Todella kärjistetysti sanoen ilman Poni-Hakaa minulla ei olisi mitään. Lause kuulostaa omaan korvaankin todella radikaalilta ja voimakkaalta, mutta kun sitä mietin, niin huomaan, että se on useammalla tavalla kuin edes ajattelinkaan totta.
Joskus ennen kuin edes aloitin alkeiskurssin, sattui olemaan Kerppu(Tähkäpään Silver Marquis) taluturatsastuksessa, näin jälkikäteen hauska ajatella!
Ratsastuksen aloitin Poni-Haassa tammikuussa 2004, ikää oli 7,5 vuotta ja innostus suuri. Muistan yhä sen hetken, kun äitini jouluaattona kertoi, että minä ja siskoni saamme molemmat joululahjaksi alkeiskurssin. Sitten tammikuun neljäs päivä meidän pieni perheemme tarpoi lumessa tallia etsien ja parin mutkan kautta löysimmekin perille. Nykyään osaisin tuon reitin ja sen monet variaatiot-ilman niitä mutkia- kävellä unissanikin.
Olin päässyt jo jakokurssille... Emmu 8v
Jouluratsastus 2009
Parin vuoden ajan se oli vain sitä, että kävimme kerran viikossa ratsastamassa tuntimme ja sitten kotiin. En muista tarkkaa aikaa, mutta jossain välissä aloitimme ponikerhon. Siellä opin perustaitoja hevosten kanssa toimimiseen, jotka ovat yhä joka kerta hyödyllisiä, enää niitä ei tosin tarvitse muistella. Ne ovat niin syvällä selkäytimessä, josta kiitos kuuluu monen vuoden hoitajana olemiselle. Ponikerhossa olin sielläkin pari vuotta, kunnes minulta 11-vuotiaana kysyttiin, että haluaisinko hoitoponin. Tietenkin halusin. Sillä hetkellä oli kahdella ponilla puute hoitajasta: Masalla ja Kultsilla. Masan, Matz O'Malleyn, tuosta kaksikosta sitten valitsin ja ensimmäinen hoitopäiväni oli 31. tammikuuta 2008.



Hoitajien joulurida 2010
Seuraavana syksynä olin kunnianhimoinen ja halusin toisen hoitsun. Poneilla ei ollut tarvetta, joten hevonen sieltä tuli. Silloinen hevosvastaava kysyi, että miten olisi tuo Tulppu(Tulemors). En tiennyt kyseistä hevosta lainkaan, mutta toinen hoitsu oli pakko saada ja vastaus oli harkitsematta kyllä. Kyseessä ei ollut ehkä parhaimpia valintojani, mutta näin jälkikäteen katsoessa se on ihan hyvä. Pikkutyttö oppi paljon hevosista, eikä arki ollut lähelläkään helppoa, jossain välissä usein mietin nuorempana Tulpulla lopettamistakin. Vaikeuksista kuitenkin päästiin iän ja kokemuksen kasvaessa, Tulpusta kuoriutui ehkä yksi maailman suloisimmista hevosista. Tästä kaksikosta kirjoitan lisää myöhemmin, vähän laajemmin!


Erään hoitopäivän aikana koottu ihana kollaasi...
Poni-Haassa olen myös aloittanut kilpailemisen. Menestystä ei sen kummemmin tullut, mutta kokemuksia sitäkin enemmän. Ainoa sijoitukseni ajalta, jolloin ratsastin vielä Poni-Haassa tunneilla oli Conny-nimisen ponin kanssa estekilpailuissa 3. sija 50cm luokassa 2.5.2010. Kyseinen poni oli ehdottomasti suosikkini, varasti täysin sydämeni tuolloin. Kisat jäivät Connyn kanssa ensimmäisiksi ja viimeisiksi, koska seuraavana syksynä siirryin ratsastamaan hevostunneille. Loppuaikanani Poni-Haassa kisatessani ratsunani oli useimmiten Tulppu, joka herätti suurta ihmetystä. Tulppu ei ole todellakaan mikään innokas kaveri, askeleet eivät ole mukavat eikä ulkonäöltäkään mitenkään sporttinen. Tulppu opetti minulle yhtä jos toista jaksamisesta ja kerta toisensa jälkeen uudelleen yrittämisestä. Poni-Haassa jo ratsastuksen lopetettuani sain sieltä ainoan ikinä  koulukisoista saamani ruusukkeen Metellä, 3. sija silloinkin, helppo C:stä.

Alley Opp L, "Nalle"
Tulemors, "Tulppu"
Tulppu, tässä syy miksi nykyään vihaan turvaliivejä...
Hopean Ilona, "Ilona"
Aina ei ihan putkeen mennyt...

2011 syksyllä aloin vetämään ponikerhoa yhdessä Riikan kanssa. Tämä kerhoryhmä jatkui 2012 kevään loppuun asti, jolloin he suorittivat perushoitomerkin. Tosin toiseksi ohjaajaksi vaihtui Melike kevääksi, kun Riikka lopetti. 2012 syksyn vedin ponikerhoa yksin, joka kesti vain puoli vuotta ja tähtäsi suoraan perushoitomerkkiin. Ohjaamista varten kävin Nuori Suomi -kerhonohjaajan koulutuksen, joka antoi myös oikeuden ottaa vastaan perushoitomerkin suorituksia. Itselle molemmat kerhot olivat opettavaisia tapauksia, etenkin jälkimmäisessä, kun jouduin yksin valvomaan merkkisuorituksia, niin siinä meinasi tulla kiire ja jossain tilanteissa oli vaikea päättää, onko suoritus mennyt läpi. Toisten toimimista seuratessa pystyi myös pohtimaan omien taitojen ja kokemuksen karttumista, aika paljon siinä oli nostalgiaa mukana!

Poni-Haassa ratsastin yhteensä kahdeksan vuotta, 2011 syyskauden jälkeen lopetin ja vaihdoin ratsastuksen kokonaan Perniöön, syksyn olin ollut puoli kautta Perniössä samaan aikaan. Hoitamisen lopetin vuotta myöhemmin lukion ja Perniön alettua viemään niin paljon aikaa ja voimavaroja. Joulukuun viimeinen päivä vuonna 2012 "virallisesti" lopetin hoitamisen. Sen jälkeen arki tuntui vähän todella oudolta aluksi.
Tipo, hevonen, josta pidän kaikkein vähiten kaikista ikinä ratsastamistani
Conny II
Floora, hevosista yksi suosikeistani
Miami, "Muki"
Muki vähän innostui ilman satulaa hyppäämisestä... :D

Parhaimmillani olen varmaankin käynyt tallilla säännöllisesti 5 kertaa viikossa, jonka lisäksi satunnaiset muina päivinä tapahtuneet käynnit. Koko nuoruuteni pyöri Poni-Haan ympärillä. Olen tehnyt monia tyhmiä asioita siellä, joista kaikki on asianosiasten kanssa selvitetty. Tunnekuohut ja tunteiden kirjo oli silloin laaja ja yhä muistellessa tulee paljon erilaisia asioita mieleen, ihan laidasta laitaan. Opin paljon anteeksiannosta ja uuden mahdollisuuden tärkeydestä jo ala-asteikäisenä. Kaikesta voin olla kiitollinen, vaikka jotkut asiat ovatkin olleet vaikeita ja paljon on opittu kantapään kautta. Omasta mielestäni minulla ei olisi ollut valmiuksia siihen, että pystyn toimimaan niin itsenäisesti, kuin valmennus vaatii ilman Poni-Hakaa ja siellä oppimiani asioita, ainakaan se ei olisi yhtä hyödyllistä ja laadullista.

Tämä toivottavasti avasi suhdettani kyseiseen talliin ja tuota alun liioittelulta kuulostavaa lausetta. Jos on jotain kysyttävää, niin vastaan mielelläni! Palaute on myös tervetullutta, tällaisia postauksia kun en oikein ole kirjoittanut aikaisemmin(:

4 kommenttia:

  1. Voi mikä nostalgia matka minullekkin -tulihan tuolla vietettyä tunti jos toinenkin :)
    Poni-kerho muuten alkoi 7.1.2006, jatkuen siitä maanantaisin aina 26.5.2008 saakka. Tietänet mistä tieto löytyi ja arvannet ken täällä kommentoi ;)

    VastaaPoista
  2. Sinut on haastettu!

    http://annanelamaaa.blogspot.fi/2014/02/haaste.html

    VastaaPoista
  3. Sut on haastettu!

    http://ratsastajamarsista.blogspot.fi/2014/04/haaste.html

    VastaaPoista