maanantai 2. kesäkuuta 2014

#29 Viimeiset valmennukset

Olin toiseksi viimeisen valmennuksen aikana Saksassa Dillenburgissa, joten tämä postaus on nyt pieni päivitys valmennuksista nro 9 ja 11. Tällä hetkellä istun junassa matkalla isälleni ja junassa on todella huono nettiyhteys eli kuvien kanssa en viitsi kauheasti sählätä, mutta toivottavasti tällainen tekstipainotteinen postaus kelpaa :)

9. Valmennus

Tulin perjantaina tallille ennen muita, koska sain kyydin tallille siskoni valmistujaisista Ypäjältä. Ennen muiden tuloa menin Vaavilla kevyesti, että sain taas tuntumaa ratsastukseen pienen sekä fyysisen että henkisen heppatauon jälkeen. Myöhemmin hyppäsin vielä Mortin kanssa, että saisin tuntumaa kisoja varten. Ei jäänyt yhtään positiivinen fiilis, koska tuntui, että mikään apu ei mennyt missään läpi ja Mortti oli todella lahna.

Lauantaina meillä oli tallikisat, jotka menin Cleolla. Cleosta en ole ennen pitänyt, mutta ollessani korvaavalla viikonlopulla esteleirillä Nean kannustuksesta hyppäsin sillä ja se oli yllättävän mukava! Rata meni omasta mielestäni ihan hyvin, lukuunottamatta sitä, että välillä Cleo määräsi vauhdin... Selästä se tuntui paljon pahemmalta, kuin miltä se jälikäteen videolta näytti.



Illallla menin Vertillä ilman satulaa, joka oli samalla ensimmäinen kerta, kun Vertillä mentiin ilman satulaa. Odotin mielenkiinnolla, että mitä siitä tulee Vertin vauvamaisen energian takia. Vertti oli kuitenkin yllättävän rauhallinen ja kuunteli paremmin kuin satulan kanssa. Toki pää heilui ylös alas, mikä on Vertin omaksuma huono tapa. Olin ratsastuksen jälkeen todella tyytyväinen, vaikka paremminkin olisi todellakin voinut mennä.


Sunnuntaina meillä oli aluekisat Salossa, hyppäsin Mortin kanssa 90cm ja 100cm. Mortti ei launataina mennyt mitään, jotta se olisi mahdollisimman hyvä sitten kisoissa. Lepopäivä vaikutti todella positiivisesti ja Mortti olikin paljon mukavampi kuin perjantaina. Kisapaikalla Mortilla on yleensä tapana säätää kauheasti, mutta tällä kertaa Mortti oli melko rauhallinen, osittain taisi johtua siitä, että se ei joutunut kertaakaan olemaan yksin. 90cm rata meni muuten hyvin, mutta uusinnan viimeinen tuli alas, koska viimeisen ja toiseksi viimeisen esteen välisellä suhteutetulla linjalla yritin korjata ristilaukkaa, jonka takia tuli paha rikko radan tempoon. Rata tuntui selästä siinä hetkessä todella järkyttävältä jatkuvien ristilaukkojen takia, mutta videolla meno ei näytä ollenkaan niin pahalta, taas jälleen kerran.




Metrissä tuli jo perusradalla pudotus, jonka takia se rata jäi jo sitten siihen. Kisojen jälkeen harmitti itteä aika paljon. Tuntui, että mitä järkeä on kolmatta vuotta treenata hepalla, kun aina sattuu kisoissa jotain ja radat menee jollain tavalla huonosti. Se jäi sellaiseksi puolen tunnin masikseksi, koska kyllä sitä edistystä on tapahtunut siitä, kun Mortin kanssa aloitin. Osuvasti törmäsin vanhoihin kisaratoihin, jotka ovat 1,5 vuotta sitten kuvattu jokin aika sitten ja ne antavat aika hyvän vertailupohjan... :D



11. Valmennus

Matka viimeiseen valmennukseen alkoi vasta 11 aikaan perjantai-iltana Krissun työvuoron takia. Olimme tallilla joskus, en enää muista monelta. Oli mielenkiintoista koittaa väsyneenä suunnistaa pimeässä kartsissa, koska kartsissa oli sähköt sökönä. Koko viikonloppuna ei siis pystynyt käyttämään hellaa tai katsomaan telkkaria, mutta onneksi linnassa sähköt toimivat ihan normaalisti.

Lauantaina oli aamulla herätys, koska lähdimme kisoihin Billnäsiin. Hyppäsin Mortilla 90cm, joka ei todellakaan mennyt hyvin. Mortti ei ollut radalla avuilla, vaan juoksi kättä vasten jatkuvasti. Verryttelyn aikataulun olin myös arvoionut ihan väärin, minkä takia olin muun muassa aivan liian aikaisin valmis verkan kanssa. Jos jotain positiivista tuosta päivästä pitää sanoa, niin se olkoon Mortin täydellinen rauhallisuus odotellessä. Jouduimme odottamaan Minnan ja Ladyn kanssa kauan rekan luona ja Mortti seisoi kuin unelma ja sain itse vain istua ja seurata, kuinka Lady asteli jatkuvasti väärään paikkaan niin, että Minnan täytyi nousta.




Tallilla ratsastin Vertin, joka oli erittäin energisellä ja säikyllä tuulella. Maneesi oli aivan käsittämättömän järkyttävä ilmestys, jota ei voinut ollenkaan lähestyä. Otin kuitenkin martingaalit ensimmäistä kertaa kokeiluun, minkä ansiosta pään heittely väheni huomattavasti.

Sunnuntaina päästiin vähän erilaiselle estetunnille, hyppäsimme nimittäin kentällä tehtyjen alkuhyppyjen jälkeen bankettia ja tukkikasaa. Oli kivaa vaihtelua päästä testaamaan maastoesteitä, ehdottomasti uudestaan! Olen ihan tyytyväinen tuntiin, Mortti ei kuitenkaan jotenkin ollut yhtään oma itsensä, koska se viskoi päätään jatkuvasti.


Tunnin jälkeen ratsastin taas Vertin, tällä kertaa käytiin myös lopuksi Idan kanssa ihan pikkupätkä maastossa testaamassa, miten Vertti suhtautuu maastoiluun. Kentällä Vertti taas kyttäili ja oli todella jännittynyt. Maastossa Vertti oli kuitenkin aivan ihana: se ei säikkynyt eikä väistänyt mitään, vaikka pieni jännitys olikin päällä. Edes laitumelta hirnuvat kaverit eivät varastaneet huomiota!





Lähdin Krissun kyydillä kotiin, mutta meidän matka sai tunnin viivytyksen Perniön ABC:llä renkaan puhkeamisen takia, kaikkea sattuu ja tapahtuu, mutta kausi oli jälleen aivan mahtava, kiitos toverit!

2 kommenttia:

  1. Sun blogi on muuten ihan sika kiva! mut täs on kuitenkin yks miinus, nimittäin kun noi kuvat on niin pienet. Ja ainakin kirjotat postauksen ja kun laitat kuvat , kun ne on siin postaukses niin painat kuvasta sit siihen tulee ne jutut lisää kuvateksti, yms. laita et erittäin iso niin sit ne on kivempi kattoo :) tää oli vaan sellanen asia mikä mulla aina kaikissa bloideissa on hyvä olla et kuvat on isoi , sillä ainakin mää tykkään isoista kuviata. Mut tosin tää on vaan mun mielipide :)
    http://ponit-julia.blogspot.fi/ mun blogi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta! (: ite tykkään kans isoista kuvista, etenki kännykäl lukieesa häiritsee jos kuvat on ihan pienet, yleensä pyrin aina suurentamaan ne :D käyn kurkkailemassa sun blogin!

      Poista