lauantai 19. lokakuuta 2013

#19 Valmennus, Salon aluekilpailut ja pieni sattumus

Perjantaina olin aivan normaalisti kävelemässä kohti metroasemaa ja yhtäkkiä kaaduin. Aivan tasaisella suojatiellä, ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Siinä noustessa sitten en pystynyt enää varata jalalle kunnolla painoa ja ajan kanssa se vain paheni. Kauklahdessa jouduin jo aluksi kävelemään Nean ja Riikan tuella, koska nilkkaan sattui niin paljon. Olihan se myös komeasti turvonnut... Siitä sitten päädyin Kirkkonummen Citymarketin kautta Salon aluesairaalan päivystykseen, jossa parin tunnin jälkeen tuli "tuomio": nivelsiteethän siitä nilkasta olivat menneet. Viikon ajan kepit käyttöön, tukiside nilkkaan ja Buranaa vaan kipuun.

Tallille tullessa oli kello jo lähemmäs kahtatoista, joten perjantaina ei oikein mitään muuta ehtinyt enää tekemään. Lauantainakaan en paljoa tehnyt, kävin tunteja katsomassa ja aika paljon vain olin. Päätin sitten kokeilla, että miltä jalka tuntuu ratsastaa. Satu sanoi, että minun kannattaa ottaa pari hyppyä, jotta sekin tulee testattua. Mortin otin suoraan Tiialta ja vähän aikaa sen kanssa menin. Hypyt olivat muuten huonot, mutta nilkka ei sen kummemmin niihin mitään sanonut ja ratsastus tasaisellakin sujui melkein ongelmitta, joten päätin sitten lähteä hyppäämään seuraavana päivänä kisoihin. Iran kanssa sovittiin, että Ira hoitaa hevoset, niin minä hoidan varusteet ja illalla niitä siinä putsailinkin aika pitkään.

Sunnuntaina oli sitten Salossa kauden viimeiset aluekilpailut, ensin hyppäsin Vaavin kanssa 90cm, arvosteluna 367.1 ja toisena oli Mortin kanssa 100cm, arvosteluna A2.0.

Vaavi oli melko tahmea jo verryttelyssä, radalla se kuitenkin löysi enemmän laukkaa. Muuten Vaavi oli hyvän tuntuinen, vaikka loppujen lopuksi kielsimmekin ulos. Ensimmäinen kielto tuli esteelle numeo 5, joka johtui siitä, etten itse ollut kovinkaan skarppina ja laukka katosi kaarteessa ennen estettä. Toinen kielto tuli perusradan viimeiselle esteelle, trippelille, joka paljolti johtui omasta jännityksestäni












Mortin kanssa tuli puhdas rata, johon olen ihan tyytyväinen. Kaarteita tuli aika paljon vasta- tai ristilaukassa, mutta niistä huolimatta Mortti hyppäsi hyvin ja kuuliaasti, vaikka avut olivatkin toiselta puolelta puutteelliset.













Huomenna olen siis lähdössä kahdeksi viikoksi koulun kanssa Pekingiin, Kiinaan vastavierailulle. Tuona aikana en pääse ollenkaan käsiksi sosiaaliseen mediaan, kuten kaikki Googlen palvelut ja Facebook. Siitä tulee sitten mahdollisimman nopeasti postausta, lentokentältä suoraan menen kuitenkin Perniöön, joten viikonlopun yli taitaa ainakin mennä.

Kaikki kuvat on ottanut Nelli Korelin.

4 kommenttia:

  1. paljon kivoja kuvia :) mukavaa reissua kiinaan, sano pandoil terkkui :D

    VastaaPoista
  2. Tosikiva postaus ja tää blogi on muutenkin yks mun lemppareista :)

    VastaaPoista