keskiviikko 27. elokuuta 2014

#32 Kesä 2014

Olen tällä hetkellä turvallisesti Iso-Britanniaan päätyneenä, täältä alkaa jossain välissä tulemaan jonkinlaista postausta! :)

Kesäkuu

Kesäkuussa aloitin loman menemällä isäni luo heti ensimmäisen viikon maanantaina. Tämä reissu kuitenkin jäi hyvin lyhyeksi, koska tulin takaisin jo myöhään keskiviikkona. Mukaan matkaan tarttui Petra Kuopiosta ja Tikkurilasta vielä Minka. He molemmat asuvat sen verran kaukana pääkaupunkiseudulta, että heidän olisi muuten ollut mahdotonta tulla katsomaan The Fooota seuraavana päivänä Helsinkiin. Torstaina siis Suomeen tuli vierailulle The Fooo hyvin lyhyellä varoitusajalla ja koko päivä kuluikin sitten siinä, aamulla lentokentälle, päivä Lintsillä, missä he kuvasivat pätkiä uuteen musiikkivideoon ja sieltä suoraan lentokentälle vielä sanomaan hyvästit. Päivä oli erittäin mukava ja onnistunut, tutustuin moniin uusiin ihmisiin, näin vanhoja tuttuja tapasin ihmisiä ensimmäistä kertaa, joihin olin tutustunut whatsapissa ja meillä oli kaikenkaikkiaan todella hauskaa suurimman osan päivästä.



The Fooon Omar
Oikealta vasemmalle loput TF:n jäsenistä: OG, Oscar ja Felix, Felixin takana näkyy Omarin kengät
Saman viikon lauantaina, 7.6 jatkuikin sitten "fangirlaus" ja kävin Vilman kanssa katsomassa Kliffiä Senaatintorilla, kun he olivat Sambakarnevaaleilla esiintymässä. Ennen Ruotsin keikkamatkaa kävin vielä Universalin toimistolla juttelemassa ylläpitäjien edustajana 5 Seconds of Summer Finlandin toiminnasta.

Vasemmalta oikealle Kliffin jäsenet: Ville, Elié, Tomi ja Topias


Torstaina 12.6 lähdin Nean ja hänen siskon, äidin sekä mummon kanssa Ruotsiin. Matkan syynä oli One Directionin keikka Friends Arenalla perjantaina 13.6. Lento lähti aikasin aamulla, joten olin edellisen yön Nean luona. Torstaina kävimme Skansenilla, sen eläintarhassa, kiertelimme vanhassa kaupungissa ja menimme turistiristeilylle Tukholman ympäri. Perjantaina koko päivä meni jonottaessa keikalle. Jonossa oli aivan hyytävää odottaa ajoittain, etenkin kun aurinko meni pilveen ja tuuli voimakkaasti. Areenan sisälle päästyä monen tunnin jälkeen helpotti, siellä oli paljon lämpimämpää. Pääsimme Nean kanssa todella hyville paikoille päälavan läheisyyteen, en koskaan joutunut viidennettä riviä kauemmaksi. Lämppäämässä olleen 5 Seconds of Summerin näimme hyvin, ihmiset eivät vielä siinä vaiheessa tönineet holtittomasti ihmisiä ympärillään. Meidän alue tosin taisi olla kaikista hulluin, koska pojat joutuivat käskemään meitä peruuttamaan ja She Looks So Perfectin ensimmäisen kertosäkeistön aikana tytöt ottivat paitansa pois. Oli pelottavaa katsoa, kun jo ennen 5SOSin aloittamista turvamiehet kantoivat tyttöjä ensiapuun, joku oli jopa tiputuksessa lavan edessä. Vettä sisällä sai onneksi todella hyvin, jatkuvasti turvamiehet laittoivat vettä liikenteeseen. One Directionin viimein aloittaessa oli meno aika villiä, kaikki tönivät toisiaan vähän joka suuntaan. Keikan edetessä meno onneksi rauhoittui jonkin verran, ei enää ollut omat hiukset jonkun kainalossa ja toinen roikkumassa laukussa kuristaen. Keikka oli aivan upea, encoren aikana pääsin jopa eturiviin ja Liam huomasi vikan biisin aikana. Kaiken kaikkiaan ihan mahtava kokemus! Seuraavana päivänä meidän piti mennä Nean kanssa katsomaan 5 Seconds of Summeria Södertäljeen, mutta Nealle tuli ikävä migreeni, joten se jäi välistä. Sen sijaan kävin muun seurueen kanssa Tukholman keskustassa ja ostamassa keikkalipun, joka jäi sitten käyttämättä tänne Britteihin muuttamisen takia.















Löysin ehkä maailman parasta jäätelöä Gamla Stanista
Juhannuksen vietin kotona, mutta hyvä ystäväni Maria tuli meille vierailulle. Menin hakemaan hänet lentokentältä 18.6, koska hän oli viettänyt alkukesän Briteissä. Kävimme katsomassa seuraavana päivänä Kliffiä Linnanmäellä. Samalla näin muita tuttuja ja jälleen tutustuin uusiin ihmisiin. Juhannuksena kävimme Vantaan seurakuntien juhannusjuhlilla, mikä on ollut meidän perheessämme aika perinteinen tapa viettää juhannusta. Eräänä yönä kävimme siskoni ja Marian kanssa kuvailemassa auringonnousussa.








Kesäkuun lopetin olemalla talkoolaisena Provinssirockissa. Toimipisteenäni oli Kestilä ja työnkuvaani kuului tölkkien pantin palautus. Täälläkin tutustuin uusiin ihmisiin, kävin mielenkiintoisia keskusteluja, läysin uusia artisteja ja kuuntelin hyvää musiikkia. Kokonaan näin NONONOn ja Pariisin Kevään setit, joista toisesta en ennen pitänyt ja toisesta en ollut kuullutkaan. Niiden lisäksi kuuntelin mm. Rudimentalia, Softengineä ja Eläkeläisiä. Kokemus oli erittäin hauska ja menen ensi kesänä ehdottomasti uudestaan, jos en silloin yhä ole täällä Briteissä!

Eläkeläiset
NONONO
Pariisin Kevät
Softengine
Heinäkuu

Provinssista jatkoin suoraan Turun kautta Perniöön appariksi viidennelle leirille Nean kanssa. Hommia ei kauheasti ollut kummallakaan leirillä, koska siellä oli appareiden lisäksi Eve harjoittelussa. Olin myös kutosella apparina Lurman kanssa. Kummallakin leirillä otin esteirtotunnin Vertillä. Vitosella maanantaina vedin maaston, jossa oli kutoselle tulleita tuttuja irtotunnilla. Keskiviikkona tuli vanhoja(+nykyisiä) valmennettavia kunnon jengi yhdessä tunnille: Aino, Miksu, Henna, Riikka ja Roosa. Vitoselta lähdin jo keskiviikkona, koska torstaina oli 5SOS-kuuntelu Universalilla, mihin kaikki fanisivun ylläpitäjät olivat myös kutsuttu.

Rikse oli "ongelmalapsi" heti maanantaina, jolloin saimme sen kiinni vasta kolmannella hakuyrityksellä, mistä johtuen yksin takaisin tallille mennessä jotkut asiat olivat vähän jännittäviä... :D
Väsynyt heppa

Väsynyt heppa 2
Vertti suorastaan rakastaa kengitystä... <3











Mikael Gabriel sattui olemaan Universalilla samaan aikaan ja kävi moikkaamassa meitä kuuntelussa olleita!
Minä, Johanna ja Salli a.k.a 3/6 5SOS Finlandin ylläpidosta
Launtaina olin kavereiden kanssa Grillimaisteri-tapahtumassa Narinkkatorilla katsomassa PistePistettä ja Satin Circusta. Neljältä alkoikin siihen perään 5SOS fanimiitti, jonka pidimme meidän ylläpitäjien voimalla. Sää suosi meitä ja oli ihanaa nähdä tuttuja naamoja. Tosin muut laitto minut puhumaan suurimman osan ohjeista miitissä megafoniin, mikä ei ollut kovin luontevaa olla äänessä... :D Sunnuntaina kävin katsomassa PistePisteen setin uudestaan Grillimaisteritapahtumassa ennen kuin lähdin takaisin kohti Perniötä ja kutosleiriä(kutosleirin kuvat c. Annika Varpe).









Vertin selänkäyttö pääsee aina välillä yllättämään-ilmekin on sen mukainen... :D



Sunnuntaina käytiin äidin kanssa katsomassa Elias Kaskinen & Päivän Sankarit -bändiä heidän katusoittokiertueen Helsingin pysäkillä. Siellä satuin myös näkemään yhden meidän viime vuoden kesäkoulun osallistujista! Seuraavalla viikolla tuli äidin kanssa eripuraa ylppäreihin lukemisesta ja päätin jättää lukion kesken. Kuulostaa ehkä hätäiseltä päätökseltä, mutta kun se on tuolla takaraivossa jomottanut viimeiset 1,5 vuotta niin päätös oli aika helppo tehdä. Samantien aloitin hevoshommien etsinnän ulkomailta. Samalla viikolla torstaina, 17.7 oli myös minun synttärit, nyt on 18 vuotta ikää mittarissa. Synttäreitä juhlistettiin hyvin pienimuotoisesti, ystäväperheemme tuli meille kakkukahveille ja illalla menin siskoni kanssa baariin käymään.
18.7-20.7 olin Bergvikissä konferenssissa. Bergvik on lähellä Saloa, joten päätin, että menen käymään Perniössä siinä samalla. Perniössä olin sunnuntain ja maanantain, majoittuneena Nean ja Miksun mökin lattialle. Maanantaina menin irtotunnin Mortilla itsenäisesti, niin että hyppäsin myös pari estettä. Se kerta jäikin hyvästeiksi tältä erää.












Kävimme Vivamossa Raamattukylän 10-vuotisjuhlassa keskiviikkona 23.7. Näin siinä samalla kummini ja ystäviäni. Sain vastauksen täältä paikasta, jossa olen nyt töissä 24.7, minkä jälkeen on alkanut armoton valmistautuminen. Lennot varattiin kahden viikon päähän, joten siinä oli erittäin vähän aikaa yrittää tavata kaikkia tuttuja. Lauantaina kävin uimassa Idan, Lurman ja Aulan kanssa Espoossa. Seuraavana päivänä kävin Vivamossa nelosriparin vierailupäivässä moikkaamassa kavereita. Päivä oli todella hauska, oli jännä miettiä, että itse oli vuotta aikasemmin samalla leirillä isosena. Heinäkuun viimeisenä päivänä näin Neaa, kävimme piknikillä ja juttelimme kaikesta mahdollisesta.


Lurmalla ja Emmalla meni herneet nenään...

Vivamon vierailupäivien legendaarinen lakanapallo-ottelu

Elokuu

Elokuun ensimmäinen päivä kävelin Helsingin kielilukioon ensimmäistä ja viimeistä kertaa kyseisen koulun opiskelijana. Kavereiden näkemisen lomassa piti nämä viralliset asiat pankissa, KELAssa ja koululla hoitaa sekä siivota kotona. Pikkuhiljaa matkalaukku alkoi myös täyttyä vaatteista ja tavaroista, joita tarvitsee vuoden aikana. Emma oli meillä yötä myös yhdessä välissä ja kävin myös Riikan kanssa istumassa ja vaihtamassa kuulumisia Marjaniemen rannassa syöden aivan jättimäistä Almondykakkua.



Olimme kaverini Janniinan kanssa miettineet risteilylle menemistä ja nyt, kun muutto varmistui päätimme lähteä viettämään "läksiäisiä" laivalle 5.-6.8. Laivalla oli myös muita kavereitani ja esiintymässä Kliff. Meillä oli aivan älyttömän hauskaa laivalla, vaikka emme käyneetkään Virossa maissa ollenkaan. Molemmat meistä nukkui herätyksen ohi, koska tulimme hyttiimme takaisin vasta seitsemän jälkeen aamulla, kun laivan ovet aukesivat kahdeksalta. Satamasta jatkoin suoraan perheystäviemme ja perheeni kanssa terassille istumaan ja viettämään toisia läksiäisiäni. Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja suunta kohti lentokenttää. En ollut oikein edes ehtinyt käsitellä lähtöä tai mitään muutakaan. Nyt olenkin kolmisen viikkoa totutellut arkeen ja erilaisiin toimintatapoihin täällä, mukaan on mahtunut myös sairastelua. Tällä hetkellä vieätn toista (vapaa)päivää kipeänä, onneksi sen verran hyvässä kunnossa, että ei ole ongelmaa palata huomenna jälleen töihin.




Siinä oli kesän menot lyhyesti listattuna. Mitä teidän kesiin on kuulunut? :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti