keskiviikko 20. marraskuuta 2013

#22 Peking 2013

-Postaus on pitkä, näin jälkikäteen ajatellen kaksi erillistä postausta olisi ollut fiksu valinta, mutta olen nyt sen verran kauan tätä kännykän vääntänyt, että en jaksanut enää lähteä jakamaan. Kuvia kuitenkin on aika paljon ja nekin kertovat, jos ei tekstiä jaksa lukea(; -

Pari viikkoa sitten -pahoittelut postauksen hitaasta valmistumisesta- tosiaan olin koulun kanssa Pekingissä vastavierailulla. Asuimme perheissä, samoissa, joiden lapset olivat olleet meillä täällä Suomessa keväällä. Matka oli aivan unohtumaton kokemus, tässä nyt tiivistettynä ja lajiteltuna juttua sieltä. :)

Matkustus

Kiinaan menimme ja tulimme Finnairin suoralla lennolla, joka kestää noin kahdeksan tuntia. Mennessä meillä oli iltalento, joka aikaerosta johtuen oli perillä aikaisin aamulla. Kauheasti ei nukuttanut, kun olisi ollut aika nukkua, tuolloin kello oli Suomessa vasta kymmenen pintaan. Katselinkin ison osan ajasta ulos ikkunasta, enkä todellakaan kadu sitä. Maisemat olivat upeat: lumihuippuisia vuoria, siellä täällä ohuita pilviä ja yllä kirkas tähtitaivas, alkumatkasta näkyi kaupunkejakin. Lennon loppupuolella saikin ihastella auringonnousua, vähän nopeutetulla tahdilla aamiaisen aikaan. Viereeni sattui harvinaisen ystävällinen suomalaismies, joka oli piste i:n päälle, vaikeaa olisi pistää paremmaksi. Takaisin tulimme "aamulennolla", jonka aikana söimme kaksi lounasta, Suomeen saavuttiin puoli kolmen aikaan. Takaisin tullessa sattui olemaan Finnairin 90-vuotis syntymäpäivä, jonka johdosta saimme konvehdit ja Akkarin erikoispainoksen. Pakko kyllä sanoa, etten koskaan ole ollut niin onnellinen nähdessäni harmaan, sumuisen, sateisen sään, karut lehdettömät puut ja kuusimetsää, kuin silloin kun kone vihdoin ja viimein tuli pilvien alapuolelle, melkein suoraan kiitoradalle.

Näillä matkaan!

Pientä jännitystä...


Kentälle oli varattu paljon vähän liikaakin aikaa


Kansainväliselläkin alueella oli aikaa...






Heijasti vähän liikaa, joten kunnon kuvaa ei saanut... Kaupungit olivat kuitenkin aika hienoja(:


Lämmönmittaus-ei kai ole kuumetta?



Kenttä näytti pieneltä laskeutuessa-todellisuudessa joudut kulkemaan junalla kentän sisällä paikasta A paikkaan B...

Lähtiessäkin Starbucks!



Pari leffaa tuli katottua...



Suomeenkin saapuessa Starbucks, Sara sai tykästymään Caramel Frappucinoon<3


Pekingissä menimme koulun retkille pääasiallisesti koulun omalla bussilla, lähelle kävelimme ja pari kertaa käytimme julkisia. Kotiin ja kouluun parini, Cathyn, kanssa kuljimme metrolla ja bussilla. Kaikkein häiritsevintä oli ihmisten tuijotus, julkisessa liikenteessä on melko ahdistavaa näin itsekseen olevalle suomalaiselle joutua lähes jokaisen mielenkiinnon kohteeksi. Ihmisiäkin oli kyydissä enemmän, meidän suomalaisten paha ruuhka-aika on siellä lähes vallitseva tila. Yllättävän vähän ahdisti olla puristettuna ja jatkuvasti työnneltynä, siihen tottui.

Lähin asema, "laamatemppeli"



Ruoka & Ostokset

Ruoka... Sitä oli paljon ja koulussa se oli erittäin rasvaista/öljyistä, kotona ja ravintoloissa sitä osattiinkin käyttää ihan normaalisti. Maito maistui oudolle ja leipä oli makeampaa, se o jäänyt aamupaloista mieleen. Ei siinä mitään, ihan hyväähän nekin olivat. Koulussa söimme lounaan päivittäin, poikkeuksina Kiinan muurilla vietetty päivä, jolloin koulu kustansi meille lounaan ravintolassa ja perhepäivät, jolloin perhe hoiti ruokailun. Kiinalaiset perheet muutenkin maksoivat meille perusruoan, mutta jos halusi ostaa jotakin ylimääräistä, niin se maksettiin tietenkin itse. Ruoka ja elintarvikkeet olivat huomattavasti halvempia kuin Suomessa, ensimmäisenä iltana, kun kävin Cathyn kanssa kaupassa koin aika syvän "järkytyksen" hintatasosta, kun Cathy vain naureskeli, esimerkkinä vaikkapa tämä: Coca Cola, siis ihan "aito" Coca Cola, maksoi noin 50 yuania. Se tekee euroissa noin 50 senttiä, kyseessähän oli siis 2 litran pullo. Ja niitä oli kaksi. Eipä meinanneet ostokset onnistua, kun siinä vain hintoja ihmettelin... :D

Hot Pot-todella hyvää ja taustalla luumumehua, johon myös rakastuin

Elämäni parhaat nuudelit. Hands down.

Jokin hedelmä, joka haisee pahalle, mutta maistuu todella hyvälle!

Molemmat yllä olevista ovat täältä, fiilis oli ihan mahtava

Sitä luumumehua sitten...

Tällaista ystävyyskoulu tarjosi Kiinan muuri -päivänä


Belgialaista suklaata, aina yhtä hyvää

Kaikki syödään kokonaisena...






Päätösaterian jälkiruokaa, pääruoka oli ja meni seisovasta pöydästä, hienossa hotellissa...
Kahden viikon aikana opin hyvin syömään puikoilla, haarukka ja veitsi tuntuivat päätösaterialla oudoilta kädessä... Ruoka oli yleensä erittäin hyvää, Cathyn äiti etenkin oli erinomainen kokki! Itse en mitään sen kummempaa maistanut, oudoin oli jokin hyytelö, joka oli tehty laittamalla sian nahkaa(jota siinä näkykin paloina) johonkin ja sitten jotakin, Cathy ei oikein osannut selittää enkä itse oikein muuta ymmärtänyt... Koulussa oli ajoittain ruokaa, joka ei oikein maittanut tai maistunut, mutta riisi maistui samalta kaikkialla ja oli varma valinta.




Bubble tea

Ostoksia pääsi tekemään vähän kaikkialla, niin koulun retkillä kuin vapaa-ajallakin. Itse ostin hupparin, elektroniikkaa, ruokaa, laukun, tuliaisia ja turistijuttuja, mm. t-paita ja puikot. Ehkä omasta mielestäni paras ostospaikka oli Pearl Market, mistä suurimman osan omista jutuista ostinkin. Pääsi kunnolla opettelemaan tinkimistä, joka oli ajoittain melko haastavaa, mutta jälkeenpäin oli hyvä fiilis-vaikka monesta jutusta maksoinkin vähän liikaa... Se on totta, mitä kiinalaiset sanovat: he tekevät ystäviä kauppaa käydessään.


Retket

Retkiä meillä oli päivittäin ja tässä nyt vain listaan kaikki ja kerron pari juttua, ettei veny vielä pidemmäksi:

 -Kungfutselainen(tai jotenkin sinne päin) temppeli
    Ihan nätti alue, siellä oli todella rauhallista ja miellyttävää, vaikka nähtävää ei kauheasti ollutkaan



 Pekingin eläintarha
  Täällä olisi ollut niin paljon nähtävää, alue oli todella suuri. Sieltä löytyi vaikka mitä: elefantteja(todella             huonoissa oloissa ikävä kyllä, muilla asiat olivat huomattavasti paremmin), kirahveja, pingviinejä... Kaikkea     emme ehtineet nähdä, mutta kattavasti kuitenkin! Suosituin eläin, panda myös käytiin katsomassa, sinne oli     vielä erillinen pääsymaksukin.



Alue oli myös itsessään hieno!





 Kiinan muuri
  Vau. Rakennelma on pelkkää kiveä, mutta silti se on upea. Ylös mentiin omia jalkoja käyttäen, alas               vaijerihissillä. Siinä oli yli 830 askelmaa ensin ylös muurille ja muuria pitkin kun sitten käveltiin, niin se nousi     jatkuvasti ylöspäin. Ainakaan urheilusta ei ollut puutetta. Täällä kuuli myös erään perheen puhuvan suomea!   Etukäteen opettajat varottelivat kylmyydestä, mutta sää oli aivan loistava ja sinne meinasi paahtua... Upea     kokemus kaikenkaikkiaan, maisemat olivat omaa luokkaansa!






Been there, seen that.

Aivan älyttömän söpöt pikkuset C':




 Kielletty kaupunki
  Olisihan se hienoa, jos Suomessa olisi vastaavanlainen historia. Rakennukset olivat taas vaihteeksi upeita,       puusta tehtyjä. Meidät "napattiin"-täysin vapaaehtoisesti- eräälle sivukujalle täällä, se oli pelottavaa, koska     ihmiset siellä sisäpuolella näyttivät siltä, kuin he olisivat kuuluneet johonkin mafiaan... Kokemus sekin,             onneksi meitä oli siinä vähän isompi porukka! Odotellessa, että kaikki tulivat ulosmenoportille kiinalainen       pariskunta tuli kuvauttamaan lapsensa ja itsensä meidän, muutaman suomalaisen kanssa. Oli kummallista         katsoa, kuinka he olivat niin innoissaan asiasta.






 Art Zone 798
  Jos vähänkään kiinnostaa taide, moderni tai vanha, niin tämä on sellaisen henkilön paikka. En ole suuri           taiteen ystävä(johtuen osittain omasta kyvyttömyydestäni piirtää...), mutta tämä oli hieno omasta mielestäni.   Kyseessä on siis vanhalle tehdasalueelle tehty ihan kaikenlaiseen taiteen paikka. Siellä oli monenlaisia             hauskoja pikkukauppoja ja kiva fiilis. Paikka oli aikamoinen sokkelo, mutta ei onneksi eksytty!






 Olympiastadion/-puisto
  Kun stadionille käveli sisään, ei rakennuksen merkitystä voinut epäillä: siitä huokui tietynlainen fiilis, joka oli     käsinkosketeltava. Pieni korkeanpaikankammo iski ylhäällä ollessa, mutta ne näköalat korvasivat sen             kaiken. Linnunpesä oli aika upea elämys ja tietynlainen pelkojen voitto.








 China Science and Technology Museum
  Itseäni kiinnostaa tutkiminenja tekeminen, jonka vuoksi tämä oli mielenkiintoinen kohde. Aika oli todella         rajattu, eikä viidestä kerroksesta ehtinyt kuin yhden käydä kunnolla läpi. Sen lisäksi tutustuimme aluksi           Kiinan edistymisestä kertoneeseen näyttelyyn, Kiinassa kun olimme. Oli hauska huomata, kun itse kiertelin     avaruudesta kertovaa osuutta, että siellä oli samanlainen malli laitteesta, jolla koulutetaan astronautteja,           minkä näin Moskovassa "ihan oikeana".





 Beijing Garden Expo
  Aluksi mietitytti, että miksiköhän meidät raahattiin jonnekin puutarhaan. Näyttelyssä oli siis koottu ympäri       Kiinaa kaikki erilaiset ympäristöt ja alue oli MASSIIVINEN. Isoissa kuvissa näkyy ehkä kolmasosa koko     alueesta. Kaikki oli hienosti toteutettu ja pieniäkin yksityiskohtia huomioitu todella tarkasti. Sääli, että se on   rakennettu vain puoleksi vuodeksi. Pohdimmekin, että mitä kaikille kasveille oikein tehdään, kun näytttely       sulkeutuu.








 Hutongit
  Kävimme useamman kerran hutongeissa, yhdessä jopa kaksi kertaa. Tunnelma pienillä kaduilla oli suuresta   ihmismäärästä huolimatta rauhallinen ja kutsuva. Kadut olivat täynnä pikkuputiikkeja ja katumyyjiä, ihan         kaikenlaista löytyi myytävänä. Vaikka olimmekin pääosin turisteille suunnatuilla alueilla, näillä näkyi myös       sitä ihan "tavallista" elämää, muun muassa Cathy oli kasvanut hutongissa ennen muuttoa nykyiseen asuntoon.






 Akrobatia-sirkus
  Siellä ne hyppivät ainakin kaksi kertaa oman pituutensa verran korkealla olleen renkaan läpi, no big deal.       Todella mielenkiintoista seurattavaa, olisitko uskonut, että diabolon pyörittelystä ja heittelystä voi saada         ammatin? Show oli hienosti rakennettu tarinan ympärille, se yhdisti hyvin erilaiset temput taidokkaasti             toisiinsa. Siellä ei tietääkseni saanut kuvata, joten kuvia täältä ei ikävä kyllä ole.

Arki & Koulu

Päivärytmi oli suunnilleen samanlainen kaikkina arkipäivinä: aamulla kuudelta herätys, pesut+aamupala, lähtö kouluun puoli seitsemän, koululla viimeistään 20 yli seitsemän. Koululla oli odottelua 7.40 asti, jolloin alkoi aamujumppa. Ensimmäisen viikon ajan oli voimistelua, toisen viikon ajan oli lenkkeilyä. Kahdeksalta alkoivat kiinalaisten tunnit, joille mekin aina välillä osallistuimme. Kiinalaisten tuntien seuraamisen lisäksi meille järjestettiin omia tunteja, jokaista kaksi. Kalligrafian tunneilla opettelimme kirjoittamaan/maalaamaan kiinalaisia merkkejä, itselle tämä oli vaikeaa piirtokykyni vähäisyyden vuoksi... Oli meillä myös ihan kuvaamataitoakin, jonka tunneilla teimme viuhkan. Ensimmäisellä tunnilla harjoiteltiin paperille ja toisella tunnilla sitten maalauskohteena olikin viuhka. Kung fu -tunneilla kävimme jotain perusjuttuja lajista läpi, opettaja oli aivan ihana! Kiinan tunneilla opettelimme ensin lausumista laulun avulla(jota me myös lauloimme, musiikin tahdissa) ja toisella kerralla yksinkertaisia sanoja ja niiden muutoshistoriaa kuvasta merkiksi.


Oma, keskeneräinen viuhkani

Opettajalla oli taitotaso...

...hieman eri :D

Koulu oli iso, siellä oli reilusti yli tuhat oppilasta, mutta heitä oli todella pienistä ala-asteikäisistä aina lukiossa viimeistä vuotta opiskeleviin asti. Tilat olivat kolmessa eri rakennuksessa, joista olimme pääasiassa vain yhdessä. Koululla on pihalla oma koripallokenttä, taisi olla sulkapallo- tai tennisverkko, pingispöytiä ja uima-allas sisällä(viidennessä kerroksessa!), saattoi vielä jotain muuta erikoista jäädä mainitsemattakin, nämä kuitenkin tulee heti mieleen. Koululla söimme lounaan, jonka jälkeen suuntasimme yleensä jonnekin retkelle, kun parimme jäivät opiskelemaan. Retkeltä palattiin koululle, jonka jälkeen oli illat vapaata. Aika käytettiin ostoksilla käyntiin, syömiseen, oleiluun... Useimpina päivinä söin päivällisen perheessä ja siinä jutusteltiin, vanhemmat eivät englantia puhuneet, joten aika usein se jäi siihen, että en ymmärtänyt mitään. Aina välillä Cathy tulkkasi isänsä kysymyksen, mutta muuten olin aika hiljaa. Perheeni oli mukava, kaikka kielimuuri kommunikointia haittasikin.



Matka oli ehkä elämäni hienoimpia kokemuksia. En vain nähnyt kaikkea uutta ja ihmeellistä, mutta opin myös ymmärtämään, että kuinka asiat voivat olla eritavalla oikein, mutta myös sen, että kuinka hyvin moni asia Suomessa oikeasti on. Kiitollisuus on ehkä koko matkaa parhaiten kuvaava sana. Toivottavasti pääsen joskus tulevaisuudessa uudestaan Pekingiin, kutsu minulla on jo. Enää puuttuu muutama satalappunen ja runsaasti aikaa, jotta voin lähteä matkaan.

Jos on kysyttävää jostain, niin vastaan mielelläni!(: Pahoittelut ulkonäöstä, korjaan sen myöhemmin(:

P.S. Kiitos kaikille lukijoille!(:

1 kommentti: